aapo Se käy päisin, käy epäilemättä.--Mutta nyt mielin soutaa esiinankarimman aatteeni, tuuman, joka seisoo ja kestää. Urheat pojat javeljet! Nouskoon Impivaaraan uhkea uudistalo, nouskoon se korvestaseitsemän miehen voimalla. Niin, pöllistyypä silmänne ja kummastellen katselette minua. Sitä en ihmettele. Mutta aatelkaas perään: elonkemommetäällä sydänmaassa käy vaikeammaksi päivä päivältä; harvoin täällä kuulemme enää kontion vihellystä ja harvoinpa metso korvessa kohahtaaedestämme ylös. Vieläpä huomaamme toisen asian, huomaamme, että »yksinei ole miehen hyvä olla». Niinpä kerran mietiskelemme; mutta pysyköönkaukana morsiusvuoteesta villi kiertolainen erämaassa, joka tuskin voitäyttää oman kurnailevan maarunsa, saati vielä vaimon ja lasten. Mutta raivatkaamme niituksi tuo avara korpi, pelloksi kuokkikaamme tämä kalteva, kultainen aho, ja nouskoon vähitellen pirttimme ympärille,jumisevalle pihalle, talli, ometta, riihi, luhti ja vielä muitakinhuoneita aina tarvetta myöten. Ja niin on meillä aika talo, Impivaaraksi kutsuttu, talo kunnollisempi syntymäkotoamme Jukolaa. Ja ennen kuin ontullut päivä, jona tuo vanha Jukola on omanamme taas, niin tässäpä ihanasti niitut viherjöitsee, viljaiset pellot lainehtii ja illan tullessa lähestyy meitä metsästä ammoova, kirjava karja.

aapo Mutta jo on aika viisastua, aika on panna kaikki halut ja himotjärjen ikeen alle ja etunenässä tehdä se, joka tuo hyötyä, vaan ei sitäjoka makeammalle maistuu. Nyt viipymättä rakentamaan taloammekunnialliseen kuntoon taas!

aapo Astukaammepas hieman omaan poveemme. Ihmisten vihan olemme kentiessuureksi osaksi itse virittäneet ja voimassa pitäneet. Muistakaammekuinka olemme heidän naurismaissaan ja hernehuhdissaan peuhailleet,sotkeneet onkiretkillämme heidän jokirantojensa heinän, ampuneet useinheidän piirittämänsä karhut ja monta muuta sellaista temppua tehneet,huolimatta lain uhkauksista ja omantunnon äänestä.